15 pistettä tokalla kisaviikolla!
199. Lainaa kirjastosta jotain muuta kuin kirja.
Lainasin Ticket to ride: Northern lights -lautapelin.
82. Kerro ystävälle, että rakastat.
Kerroin ihan kahdelle ystävälle tän ja vieläpä saman illan aikana.
102. Pety johonkin.
Petyin jälleen kerran siihen, miten vanhoillislestadiolaiset tapaa hoitaa asioita.
302. Esitä kutsu.
Esitin kutsuja tulla taidenäytttelyn avajaisiin. Ja myöhässä, krhm.
25. ...pidä taidenäyttelyn avajaiset
Ne on nyt pidetty! Lumijoen kirjastolla.
54. Pyydä kirjaston henkilökunnalta lasten- ja tai nuortenkirjasuositusta
Pyysin Lumijoen kirjastossa suositukset siellä ollessa.
160. Ota yhteyttä ihmiseen, jonka kuulumisia et ole kuullut pitkään aikaan.
Taidenäyttelyn tiimoilta otin yhteyttä erääseen ihmiseen.
361. Selvitä jokin asia sukusi historiassa, jota et tiennyt aiemmin.
Näyttelyn avajaisissa kohtasin sukulaisen, jota en ollut aiemmin tavannut. Kun juttelimme isoisästäni eli sukulaiseni enosta niin selvisi, että pappani lapsuudenperhe on joutunut lähtemään sodan aikaan moneti evakkoon. Tätä en ollut tiennyt!
301. Sano ei johonkin ehdotukseen.
Kieltäydyin lähtemästä ulos, ku tarvin vielä sohvanpohjaa.
LUKUTEHTÄVÄ 6. Kirja, jossa juodaan kahvia
Eeva Louko: Käärmeiden maa
79. Onnittele päivänsankaria.
Onnittelin kirjailija Erika Vikiä, kun huomasin hänen instastooreistaan, että hänellä synttärit
357. Ratkaise jokin mysteeri
Jäin jumiin Sherlock Holmes -pelissä, kun yhdestä kohdasta oli tosi vaikeaa päästä eteenpäin. Googlasin apuja ja yritin kirosanojen kera ties kuinka monta kertaa, ennen kuin onnistuin. Onneksi peleissä pysty tallentaan ni ei tarvinu kovin kaukaa jatkaa. 😂 Mysteeri oli se, että tajus mistä kohti pitää kävellä/juosta, että pääsee sniikimään ovelle ennen vartijaa ja koiraansa.
152. Pelaa lautapeliä.
No pelasin kahtakin.
389. Päästä irti jostakin, mistä olisi pitänyt päästää irti jo aiemmin.
Kahtena yönä peräkkäin näin unta taloista ja sen myötä ymmärsin asian, joka sai palan paikalleen ja sen myötä irti.
122. Ota kuva suosikkipaikastasi
No oman kodin sohva on kyllä se.
Semmonen kisaviikko!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti