Koko alkuviikon aikana en varsinaisesti tehnyt mitään tehtäviä. Nyt (= torstaina) kuitenkin laitoin kirjastolle varauksiin ison kasan lautapelejä, josko saisin tuon vaikean lautapelitehtävän tehtyä! Innokkaan kärsimättömänä jään odottamaan että alkavat tulla noudettavaksi.
276. Mieti, mikä olisi sinun daimonisi
Ihan ensi alkuun haluan tunnustaa, että minun todellakin piti googlettaa, mikä kumma on daimoni. Wikipedian mukaan kyse on Universumien tomu -fantasiatrilogiassa esiintyvästä, jokaisen ihmisen sielua ilmentävästä eläinhahmosta. Wikipedia kertoo daimonin olevan lähestulkoon aina eri sukupuolta kuin ihmisensä. Se, mikä eläin daimoni sitten on, määräytyy hänen ihmisensä luonteen ja mielenlaadun mukaan. Huomattavaa on myös se, että jos daimoni menettää henkensä, myös sen ihminen kuolee.
Tämän perusteella totean, että oma daimonini olisi todennäköisesti naaras pandakarhu. Minähän olen toisinaan hyvinkin kömpelö, ja netissähän pyörii jatkuvasti hauskoja videoita joissa pandakarhu pyllerehtää menemään tavalla, joka saa katsojat miettimään, miten pandakarhuja edes on enää olemassa. Miten ne eivät ole onnistuneet tapattamaan itsejään. On ne sen verran kömpelöitä, ainakin noiden videoiden perusteella…
Muutenkin sekä minä että pandat olemme rauhallisia, mukavuudenhaluisia ja leppoisia. Viihdymme myös hyvin omissa oloissamme
215. Kuuntele kuunnelma
Kuuntelin YLE Areenasta Tuomas Kyrön koomisen satiirin, Valelääkäri.
Tällä viikolla sain myös suoritettua loppuun vaikean tehtävän, jossa piti vierailla kolmessa eri sakastissa. Tästä en tee blogiin omaa itsenäistä postaustaan, vaan mainitsen vain tässä käyneeni Nurmon kirkon, Pyhän Olavin kirkon sekä Pyhän Marian kirkon sakasteissa. Matkaseurana minulla oli Maagi.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti