lauantai 15. elokuuta 2026
Maagi ja Jyrgen Juupajoella
Kallenaution kievari Juupajoella toimi kestikievarina 1778–1881 ja 1920–1928. Zacharias Topelius pysähtyi Kallenautiossa kulkiessaan Helsingin ja Uudenkaarlepyyn väliä.
Kallenautiossa valo liikkui aivan ihastuttavalla tavalla, ja siksi Maagi pyrki taltioimaan sen valokuviin. Jyrgen oli tietenkin mukana, mutta ei tallentunut valokuviin, vaikka hänkin ihastuttava on.
25 runoa
Kaikki runot eivät ole tässä julkaisussa.
Kaikki runot 1–15, 19 ja 21–25 ovat luettavissa Cimarroniin kirjautumalla. Runon 20 julkaisin alun perin Cimarronin Discord-palvelimen #nsfw-kanavalla.
Runot 1–15, 19 ja 21–25 ovat erään roolipelihahmoni näkökulmasta kirjoitettuja. Hän on 1870-luvulla elävä parikymppinen homomies. Hän kirjoittaa runoja – eli minä eläydyn myös runollisesti hänen elämäänsä ja julkaisen ne foorumilla niille omistetussa ketjussa.
Runo 7, Näin puhui Nautinto:
Näin puhui Nautinto:
Minä, joka olen kaikkialla;
Minä, joka tarjoan itseäni jokaiselle;
Minä olen peileistä kauhistuttavin.
Runo 10, Viini
Viini löyhentää kielenkannattimeni.
Konjakin tuoksu takertuu ihooni.
Aavistus savua hengityksessäsi, hengityksessäni.
Kätesi, reiteni.
Reitesi, huuleni.
Muut voivat vain unelmoida tällaisesta ystävyydestä.
Runot 16–18 ovat tussirunoja
Runo 16 on samalla helppo tehtävä 12. Kirjoita blackout-runo.
Runo 20
Tämä on painajaisen jälkeen yösydännä improvisoitu runo Mannerheimille. Miekantuppipäiväkäskyn sanavalinnat sattuivat olemaan mielessäni painajaisen jälkeen.
Vapaussodan taistelija, talvisodan maineikas mies, urhoollinen sotilaani,
upota sapelisi syvälle,
järjestä sisuskaluni uudelleen.
Suokoon Kaitselmus sen.
Runo 22, Sointu pimeässä
Sointu pimeässä kajahtaa,
yön kielillä pehmeä kosketus.
Ja… vaativa, voimallinen,
forte fortissimo, crescendo.
Sinä ja minä –
sinä – muusikko;
minä – soitin.
Runo 25, Oi New York!
Oi New York!
Noppakivet alla jalkain,
kaviot ravaavien hevosten,
kiesit – minne menisinkään?
Oi New York! tuoksusi,
huumaa minut yltäkylläisyydelläsi.
hurmaa minut, oi New York!
keskiviikko 12. elokuuta 2026
Romaanikäsikirjoitus
Vaikea tehtävä 73. Kirjoita vähintään 50 000 sanan romaanikäsikirjoitus.
Yhteensä noin 100 000 sanaa. Kirjoitan työnimellä Sukusaaga 1808–1878 kulkevaa kolmen sukupolven miehiin keskittyvää romaania. Olen kirjoittanut noin 20k sanaa ensimmäisestä sukupolvesta, 20k toisesta, ja 60k siitä miehestä, joka muutti Suomesta Amerikkaan.
Tämän käsikirjoituksen tiimoilta olen myös lukenut valtavan paljon kirjallisuutta sekä vieraillut Alahärmässä.
Paljon pitää vielä lisätä noihin ensimmäisiin sukupolviin ja kenties karsia kolmannesta, mutta erinomaisestihan tämä eteni.
tiistai 11. elokuuta 2026
Maagi ja 30 podcast-jaksoa
No niin, eiköhän kuunnella. Kolmekymmentä podcast-jaksoa, jokainen eri podcastista.
1. Wildwestfaces: Cowboy gives account of his time in Dodge City
Aikalaiskuvaukset ovat aina kiinnostavia. Dodge City on aina kiinnostava, kuten tulevista podcast-valinnoistanikin voinee huomata.
2. Haunted American History: Dodge City Kansas
Tässä jaksossa toistetaan vanhoja, esimerkiksi historioitsija Robert R. Dykstran mukaan liioiteltuja ja valheellisia, väittämiä Dodgesta. Dodge City oli teatraalisia väittämiä rauhallisempi. Murhia tapahtui suhteessa paljon, kun otetaan huomioon kaupungin koko 1870-luvulla – tuhannen asukkaan raja rikottiin jossain vuoden 1880 tienoilla, jolloin jo yksi luoteihin kuoleminen oli suuri juttu. Toisaalta sekä Haunted American History -podcastin kuva että teksti tuoksahtavat inhottavasti ChatGPT:ltä.
3. Hometown Ghost Stories: EP 188 - Get Out of Dodge | Dodge City, KS
Äskeiseen verrattuna paljon asiantuntevampi: jo alussa käytiin läpi se, kuinka Dodge maineensa sai. Mainittakoon, että jaksossa kysellään ”livenä” lisätietoja tekoälyltä – asioita, jotka olisi voinut selvittää jo etukäteen, eikä tarvitsisi sitten hallusinaattoria herätellä.
4. Murremyytin murtajat: #20: Homomieheys kielellisenä stereotyyppinä
Kiehtovaa tutkimustietoa homomiesten puheesta. Erityisesti arvostan, että tutkimuksen informantteina olivat nimenomaan homomiehet eivätkä homoyhteisön ulkopuoliset henkilöt.
5. Heikää Ny -podcast: #1 Pasanen
Olen kevään 2026 aikana innostunut pohjalaisesta räpistä. Räpin uhon ja pohjalaisuhon yhdistelmä on kerrassaan erinomainen. Tykkään myös siitä, että niinkin perinteisen urbaani genre kuin räp on viety latomerelle. Pohjalaismurteiden jälkitavujen vokaalienvälinen h on uniikki murrepiirre, jota rakastan kuulla räpissä.
Todettakoon, että en ole pohjalainen – olen kyllä syntynyt Etelä-Pohjanmaalla (Ähtärissä), ja lapsuuteni kotini katolta näki kirkkaana päivänä jotakuinkin Etelä-Pohjanmaan puolelle saakka, ja moni sukulaiseni asui ja asuu Etelä-Pohjanmaalla, mutta minä olen pirkanmaalainen. Mummoni tapasi hyvästellä sanomalla: ”Heikää ny!” Hän sanoi sitä silloin, kun hänen luotaan oli lähdössä useampi ihminen. Yhdelle hän sanoi: ”Hei ny!” Tämä monikkomuoto kutkuttaa ihanasti kielioppinörtin aivoja, pohjalaismurre kutkuttaa ihanasti murrenörtin aivoja. Pasanen on myös ilmeisesti asunut suuren osan lapsuudestaan ja nuoruutensa jotakuinkin kymmenen kilometrin päässä siitä, missä itse asuin teini-ikäni.
6. Cryptozoology with Dr. Daisy: Episode 17. Gaslight, Gatekeep, Girlboss, Monster?
Daisy Fioren kryptozoologiapodcast on tieteellisyydeltään huikea. Ihmistieteellisen eläintutkimuksen tohtorina Dr. Daisylla on valtava määrä tietoa ihmisten ja eläinten kanssakäymisestä, ja hänen ymmärryksensä eläinten tunnistamisesta on ilahduttavaa.
7. In Moscow's Shadows 246: Is Russia A Great Power?
Mark Galeotti on Venäjä-tutkija, jonka mielipiteitä kuuntelen tarkemmin kuin muiden Venäjä-tutkijoiden. Venäjän asemaa mahtivaltiona pohditaan paljon mediassakin, mutta harvoin näin asiantuntevasti.
8. Heart Starts Pounding: Horros, Hauntings and Mysteries: 176. Backwoods Horror: Why Do People Keep Disappearing in Nome, Alaska?
MMIGW-ilmiön eräs realisaatio tämäkin, mutta Nomessa on kadonnut muitakin.
9. Betwixt the Sheets: The History of Sex, Scandal & Society: The Syphilis Explosion of the American Civil War
Yhdysvaltain sisällissodan aikainen seksi- ja pornohistoria kiinnostaa aina. Anthony Comstock, aina ajatuksissani (ei tosin mainittuna tässä jaksossa).
10. The Eurasian Knot: The Russian Paradox
Venäjän historia on yksi historian osa-alueista, joita olen kiinnostavana pitänyt. Joskus haaveilin keskittyväni historian urallani Venäjään. Nyt katseeni on toisaalla – seksi- ja pornohistoriassa –, mutta mihinpä intoilija innostaan pääsisi. Tässä jaksossa vieraana olleen Alena Ledenevan kirjan Russian Pendulum: Paradoxes, practices and patterns laitoin lukulistalle – heiluriliikkeestä puhuu sangen moni Venäjä-tutkija, ja uusi näkökulma heiluriin kiinnostaa aina.
11. Elävä historia: Isontalon Antti meets Zachris Topelius – miten puukkojunkkarit selitettiin pois pohjalaiskuvaa tahraamasta
Toveri linkkasi Elävä historia -jakson, joka ”voisi kiinnostaa”. Ja juu, kiinnostaahan se. Sattuu nimittäin olemaan erikoismielenkiinnonkohteeni. Tässä kohtaavat aikakausisuosikkini (autonomian aika), suosikkimurteeni (Etelä-Pohjanmaan murre), historiatieteen historia… että juu, kiinnostaahan se!
12. Utelias mieli: Miksi meidän pitäisi muuttaa käsitystämme kielitaidosta
Kielellinen moninaisuus on äärimmäisen kiehtova asia. Kielitaito nähdään kuitenkin harmittavan usein pykälinä ja taitotasoina, mutta oikeasti kyseessä on paljon moninaisempi ja monimutkaisempi asia.
Arvostin Heini Lehtosen kantaa englannin hegemoniaan, ja jään pohtimaan ajatusta englannista muka neutraalina kielenä. Ja toisaalta: I speak English because it's the only language you know; you speak English because it's the only language you know.
13. My Victorian Nightmare: Ep 5 – The TRAGIC Life of Typhoid Mary
Tämä Mary oli lavantaudin oireeton kantaja.
14. Wild West Podcast: The Fabric of a Boomtown: Dodge City's Origin and the Characters Who Wove Its Story
Dodge City, rakastettuni.
15. The Secret History of Western Esotericism Podcast (SHWEP): Elementary: Empedocles and the Secret History of the Elements
SHWEP on ihastuttavan haastava podcast. Filosofia on minulle paljon tutumpaa suomeksi, mutta kenties juuri siksi nautin SHWEPistä niin paljon. Olen käyttänyt SHWEPistä oppimiani asioita yliopistolla esseissä.
16. Tiedettä ja sirkushuveja - vanhojen aikojen podcast: Miten tutkia marginalisoitujen ryhmien historiaa?
Tutkimusetiikkaa ja vaikuttavuutta! Valtavan kiehtovaa metodologista pohdintaa. Rose-Marie Peaken tutkimuksia täytyykin ryhtyä seuraamaan.
17. Legends of the Old West: DODGE CITY Ep. 1 | Bat Masterson, Hunter & Hero
Bat Masterson on villin lännen lainvalvojista ehdottomasti suosikkini.
18. All Vampires Are Gay: Episode 14 - ”Out of the Shadows”
All Vampires Are Gay on hieno tarina, pitäisi saada aikaiseksi kuunnella tätä enemmän.
19. Old Gods of Appalachia: Episode 0: Prologue
Prologi tähän – olen joskus kuunnellut Old Gods of Appalachiaa, ja kenties nyt aloitan uudelleen. Appalakkien seutu on valtaisan kiinnostavaa geologialta, biologialta ja folklorelta.
20. Tom's Big Spiders: Things I Wish I Knew About Tarantulas Before I Got Into the Hobby
Minä en todellakaan ole tarantellaharrastaja! Minulla on araknofobia! Mutta kuten muidenkin fobioideni kanssa, ja muutenkin ihmiselämässä: tieto vähentää pelkoa. Valitettavasti tässä nyt kävi niin, että alkoi kiinnostaa hämähäkin hankkiminen.
21. Plot Twists, Please: Readers Are ONLY Reading the Dialogue Now, AI Bookstagrammers… What Are We Doing?
Rakastan kirjagram- ja kirjatok-draamoja. Rakastan kauhistella sitä, kuinka ”väärin” ihmiset lukevat. Eniten väärin minusta ovat pelkän dialogin lukeminen ja tekoälygeneroidut kuvat.
22. History is Gay: 2. Cloistered Queers
Jotkut jo tietävätkin, että olen viime aikoina lukenut paljon historiallista erotiikkaa. Erityisesti minua kiinnostaa Yhdysvaltain sisällissodan aikainen erotiikka ja luostareihin sijoittuva historiallinen erotiikka. 1600-luvulla kirjoitetun sapfisen Venus in the Cloisterin luin taannoin. Tämä jakso sukeltaa keskiajalle! Viikon sanoina adelphopoiesis ja affrerement. Marbod Rennesiläinen mainittu!
23. Cultural Currents: Episode 9. Geographical boundaries and trails
Kansas Heritage Centerin David Rogers on kultaakin kalliimpi ihminen. Mikä tahansa Dodge Cityn historiaa käsittelevä kysymys – David löytää siihen vastauksen tai ainakin aineistoa, josta vastaus kaivaa esiin. David löysi, digitoi ja toimitti minulle taannoin Dodge Cityn järjestyssäännön 1870-luvulta. Mahtava persoona. Ja mikä määrä tietoa, ja kuinka miellyttävä puhetyyli.
Tässä käsiteltiin Arkansasjokea, Santa Fe -reittiä, Dodge Cityn sijaintia, kauppaa Louisianasta…
24. Bad Gays: Episode 1: Ernst Röhm
Luin taannoin Bad Gays -kirjan. Siitä en pitänyt, mutta ajattelin kokeilla podcastia kuitenkin. Podcast-muodossa Bad Gays on paljon miellyttävämpi. Rupatteleva kirjoitustyyli kirjassa ei ollut makuuni.
25. Unboxing Queer History: The Search for Sapphic Stories: A Dive into Gerber/Hart's Erotica Archive
Miksi queer-arkistossa tulisi olla myös erotiikkaa ja pornografiaa?
26. Stuff You Should Know: How the New England Vampire Panics Worked
Uuden-Englannin vampyyripaniikki, erityisesti tämä 1800-luvun loppupuoli, asettuu kiehtovaan kohtaan maailmanhistoriassa. Tiede oli syrjäyttänyt taikauskon monin tavoin, mutta oli vielä asioita, joita tiede ei osannut selittää (ja on muuten edelleen, eikä tieteen ja taikauskon välille voida vieläkään vetää niin selkeitä viivoja kuin meidän ehkä haluttaisiin uskovan). Tuberkuloosi on sellainen asia, joka nykyään ymmärretään eri tavoin kuin 1800-luvulla.
27. Monday Talks | Häjyt – Mindset, joka ei kumarra ketään
Jälleen eepeeräpin parissa.
28. The Wild West Extravaganza: Calamity Jane
Calamity Jane on yksi mielenkiintoisimmista naisista lännessä. Valtava määrä mielenkiintoisia ihmisiä toki oli, ja naisia, mutta Jane… oi, Jane.
29. History Unplugged Podcast: The Real Deadwood: A Gold Rush Town Built in a War Zone but Obliterated in an Inferno
Deadwood, rakastettuni. Luin Peter Cozzensin Deadwood-kirjan heinä-elokuussa.
30. The Speedy History Podcast: Episode 9: The Black Hills Gold Rush: The Promise That Led To War
Fort Laramien sopimuksen rikkominen ja sitä seuranneet asiat… Loputtoman mielenkiintoista, loputtoman turhauttavaa.
perjantai 7. elokuuta 2026
Maagi ja kymmenen Hugo-voittajan kirja
Vaikea tehtävä 37. Lue kirja kymmeneltä Hugo-voittajalta.
Jyrgen valitsi tämän minulle suoritettavaksi.
1. Viides vuodenaika (N. K. Jemisin)
Yritin joskus vuosia sitten lukea tämän, mutta silloin mielenterveyteni ei kestänyt näin runsasta maailmanrakennusta, en kyennyt ymmärtämään. Nyt luin.
2. Kolmen kappaleen probleema (Liu Cixin)
Katsoin Kolmen kappaleen probleema -sarjan silloin, kun se ilmestyi. Nyt luin kirjan, ja hyvä niin!
3. The Twisted Ones (T. Kingfisher)
I made faces like the faces on the rocks, and I twisted myself about like the twisted ones, and I lay down flat on the ground like the dead ones.
En ole lukenut T. Kingfisheriä aiemmin. Nyt luin, ja… no, kyllähän tuota mieluummin luki kuin turpaansa otti.
4. The Incandescent (Emily Tesh)
Ah! Tämä oli hieno.
5. Rose/House (Arkady Martine)
Tämä oli nopeasti luettu, mutta en erityisemmin pitänyt.
6. Remote Control (Nnedi Okorafor)
En ollut lukenut Nnedi Okoraforia aiemmin. Kuuntelin tämän Adjoa Adjohin lukeman ja nautin!
7. Seventh Son (Orson Scott Card)
Orson Scott Card on poliittisesti väärässä asiassa jos toisessakin, mutta Seventh Son oli ihan pätevä aloitus kiinnostavalle sarjalle.
8. Black Hills (Dan Simmons)
Tämä oli hieno. Annoin viisi tähteä.
9. The Tusks of Extinction (Ray Nayler)
Mielenkiintoinen tarina – tahtoisin lukea pidemminkin tätä.
10. Upright Women Wanted (Sarah Gailey)
Dystooppinen tulevaisuuswestern. Hieno maailma kyllä.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2026
Piilosana
Vaikea tehtävä 34. Laadi vähintään 8×8 ruudun sanaristikko, piilosana tai krypto.
Cimarron-roolipelifoorumin hahmojen ja sivuhahmojen sukunimistä (+ eräs hahmo, jolla ei sukunimeä ole) tekaisin piilosanan.
Vihjeet ja vastaukset:
1. karjapaimen & mustangeri (Ransom)
2. The Outpost Innin tallipoika (Vargas)
3. kiukkuinen pieni nainen (Adair)
4. lainsuojattomat sisarukset (Ray)
5. tämän ravintoloitsijan aviomiehen kuolema oli viesti (Dalton)
6. šeriffi numero 2 (Armstrong)
7. kuumailmapallomies (Holm)
8. vaakasuoraan seppä (Kelly), pystysuoraan karjatilallisten kuningas (King)
9. ammuttu molempiin polviin (Tucker)
10. kotiopettajatar, jonka opettama mukula katosi (McKinnon)
11. apteekkari siskoineen (Bell)
12. asianajaja (älä käytä lempinimiä) (Loving)
13. sellien kanta-asiakas (Egan)
14. eläinparantaja (Irving)
15. tämä suku lisääntyy kuin kanit (Darling)
16. tämä jätkä on paskiainen, t. Susie-Jo (Grady)
17. ”aptronyymi tarkoittaa tilannetta, jossa henkilön nimi kuvaa hyvin kantajansa ammattia” -pastori (Faith)
18. ampui 9. kohdan hahmoa polveen (Torres)
19. pankkiirisuku (Herring)
20. Kölnissä syntynyt sosialisti (Klein)
21. Dodgen söpöin tyttö, t. Karl (Dixie)
tiistai 28. heinäkuuta 2026
torstai 23. heinäkuuta 2026
Lukutehtävät
1. Kirjassa toteutetaan unelmia
Jacqueline Harpmanin En ole koskaan tuntenut miehiä. Unelmanahan naisilla oli päästä pois vankeudesta. Maagi luki ja jäi sanattomaksi.
2. Tietokirja
Kristiina Kalleisen Valtioaamun aika: Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1863. Maagin suosikki historian ajanjaksoista Suomen kontekstissa on autonomian aika.
3. Ei-länsimaisen kirjailijan kirjoittama kirja
4. Kirja, jossa liikutaan luonnossa
5. Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan teos
7. Kirja, joka liittyy jotenkin musiikkiin
Säeromaani, jossa Iiro yrittää selvitä musiikin avulla vanhempiensa alkoholismista ja jatkuvasta tappelusta. Laura luki.
8. Sarjakuvaromaani
9. Kirja, jonka kuvituksessa on kissa
10. Kirjastosta satunnaisesti poimittu kirja
11. Selkokirja
12. Kirja, jonka lukemista olet viivytellyt yli vuoden
13. Kirjassa on jotain synkkää
Cormac McCarthyn Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta. Synkkää surmaamista ja päänahanmetsästystä. Maagi luki ja tykkäsi.
14. Kotimainen nuortenkirja
Annukka Salaman Asioita joista en tiennyt pitäväni. Maagi luki ja yllättyi ja ihastui.
15. Arthuriana-uudelleenkerronta
Söötti Arthuriana-uudelleenkerronta. Lancelotin tarina oli erityisen huikea. Poikarukka. Maagi luki, antoi kolmea tähteä, ja suosittelee.
16. Queer-kirjailijan teos
Jean Menziesin Aphrodisia: Women, Sex and Pleasure in the Classical World. Menzies mainitsee kirjassa olevansa biseksuaali. Maagi luki ja suosittelee.
keskiviikko 22. heinäkuuta 2026
Maagin leffat ja musikaalit
Leffa 15 eri genrestä
- musikaali: The Greatest Showman
- historiallinen draama: Notre Damen kellonsoittaja
- komedia: Herkules
- seikkailu: Aarreplaneetta
- trilleri: Deep Water
- historiallinen romantiikka: Australia
- historiallinen romanttinen draamamusikaali: Moulin Rouge
- yliluonnollinen kauhu: Hokum
- historiallinen psykologinen draama: The Power of the Dog
- lännenelokuva: The Sisters Brothers
- urbaani fantasia: KPop Demon Hunters
- musikaalidraama: Mufasa: Leijonakuningas
- rikosdraama: Different from the Others
- scifikauhu: Black Box
- scifi: Alien
Kymmenen musikaalia
- The Greatest Showman
- Notre Damen kellonsoittaja
- Herkules
- Moana
- Moulin Rouge
- KPop Demon Hunters
- Mufasa: Leijonakuningas
- Frozen
- Kaunotar ja hirviö
- Encanto
maanantai 20. heinäkuuta 2026
Maagin viikot 28 & 29
121. Käy mattopesulla.
Eräs matoista oli likainen, joten pesin sen.
281. Merkitse itsellesi kalenteriin jotain kivaa jokaiselle kuukaudelle seuraavan vuoden ajan.
✅
304. Käy läpi maustehylly.
✅
347. Päivitä palveluiden salasanat, jos et ole tehnyt niin pitkään aikaan.
Archive of Our Own tiedotti, että salasanani on ollut mukana tietovuodossa. Siitä se ajatus sitten lähtikin.
maanantai 6. heinäkuuta 2026
Maagin viikot 26 & 27
73. Osallistu kesäiseen kirjatapahtumaan.
Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivät.
164. Tue paikallista pienyrittäjää.
Käväisin Gezeliuksessa ja Lukulaarissa.
166. Syö kuukauden ajan kasvisruokaa.
Kuukausi tuli täyteen.
387. Opettele aktiivista kuuntelemista.
Tulipa tehtyä sellaistakin.
Vaikea tehtävä 36. Vieraile kolmessa eri sakastissa.
Nurmon kirkon, Tyrvään Pyhän Olavin kirkon ja Sastamalan Pyhän Marian kirkon sakasteissa käyty Jyrgenin kanssa.
Vaikea tehtävä 61. Tee ohjattu hengitysharjoitus joka päivä kuukauden ajan.
Joka päivä kesäkuussa. Osa Finchistä, osa YouTubesta, osa Insight Timerista.
maanantai 22. kesäkuuta 2026
Maagi ja viikko 25
128. Kuuntele sinfonia.
Kuuntelin Dmitri Šostakovitšin sinfonia nro 7:n. Tämä sinfonia tunnetaan myös Leningrad-sinfoniana. Leningrad (nyk. Pietari) oli saarrettuna silloin, kun Šostakovitš tätä siellä sävelsi. Šostakovitš on yksi suosikkisäveltäjistäni.
225. Pese ikkunat.
Kun eivät nuo pirut itse itseään pesseet niin meikämaagin piti.
292. Jätä työkaverille yllätys lähtiessäsi lomalle. (Jos et ole töissä, voit järjestää yllätyksen jollekin tyypille, joka ei ole lomalla.)
Jyrgen oli vanhempiensa luona 15.–19.6. Sinä aikana pesin ikkunat yllätykseksi. Hahaa!
316. Katso jokin klassikkoteoksen filmatisointi.
Victor Hugon Pariisin Notre-Dame-romaanista on tehty esimerkiksi vuonna 1996 piirroselokuvasovitus Notre Damen kellonsoittaja. Sen katsoin.
371. Toteuta empiirinen tutkimus.
Alchemised-kirja on kaikkialla kirjasomessa nyt. Aloitin empiirisen tutkimukseni PDA-piirteisyyttäni koskien 16.6.2026.
PDA: pathological demand avoidance. Itselläni tämä näkyy juveniilina vastareaktiona kaikkeen suosittuun, mihin olevinaan ”pitäisi” perehtyä itsekin.
Tutkimuskysymys: voiko PDA:sta päästä eroon järkipuheella?
Alchemised herättää vahvan vastareaktion, jota ei selitä muu kuin PDA. Järkipuhe vaikuttaa jossain määrin, erityisesti se, että aloin kohdella PDA:ta tutkimuskohteena enkä niinkään tunnereaktiona. Siinä on kuitenkin sudenkuoppa heti: en tahdo liiaksi intellektualisoida tunteitani ja tunnereaktioitani.
Vaikea tehtävä 19. Vietä päivä puhumatta mitään.
Jyrgen lähti vanhempiensa luo ja minä olin päivän puhumatta. Onnistuin käymään kirjastossa ja kaupassa puhumatta – jumalille kiitos itsepalvelukassoista! Laulamistahan tässä ei kielletty, joten vietin illan laulaen kantria.
Vaikea tehtävä 66. Lue kymmenen kesäkisalaisen lempikirja.
Tämä tuli tehtyä myös, kooste.
perjantai 19. kesäkuuta 2026
Maagi ja kymmenen kesäkisalaisen lempikirja
Vaikea tehtävä 66. Lue kymmenen kesäkisalaisen lempikirja.
1. Keuhkopuiden uni (Siiri Enoranta)
Siiri Enorannalla on käsittämätön kyky luoda aivan loputtoman kiehtovia maailmoja. Keuhkopuiden uni jäi kuitenkin jotenkin etäiseksi, enkä pitänyt tästä niin paljoa kuin olisin toivonut pitäväni.
Tämä on Kesätuuttaajat-joukkueen Viivin suosikki.
2. Lumenlaulaja (Emmi Itäranta)
Vahva, upea, kaunis, elegantti. Upeaa kielenkäyttöä, hienoja hahmoja. Rakastan fantasiaa, rakastan queerihmisiä, ja rakastan Suomen autonomian aikaa. Tässä nämä asiat yhdistyivät eleganttiin feministiseen fantasiaan.
Tämä on Kirjavissa kieloissa kisaavan henkilön @violasaraem suosikkeja.
3. Liikkuva linna (Diana Wynne Jones)
Huumaavan upea maailma, ihanat hahmot. Mahtavaa kieltä!
Tämä on Kissankellokuiskaajien henkilön @hukkasanoilla ja Fricaya Iiduenin henkilön @tuuliareads suosikkeja.
4. Surulla on sulkapeite (Max Porter)
Hyvänen aika mikä kokemus. En yhtään ihmettele, että tämä on suosikkilistassa. Upea surukuvaus, terävän arkisia tapoja kuvata jotakin niin sanoinkuvaamatonta kuin suru.
Olen nähnyt tästä tehdyn elokuvan, ja sen myötä oivalsin, että elokuvissa (ja sarjoissa) suosikkigenreni on Benedict Cumberbatchin hahmo menettää jotakin – ja järkensä. The Power of the Dog, Doctor Strange, Sherlock, Eric…
Tämä on Suvattarien kisaajan @kirjojenkahinaa suosikkikirja.
5. Suon villi laulu (Delia Owens)
Suon villin laulun luontokuvaus on käsittämättömän upeaa. Minulla on omat ongelmani Kyan psykologian ja hahokehityksen kanssa, mutta upea tarina – ja loppuratkaisu oli yksi hienoimmista.
Tämä on Sensitiivisten lukijoiden jäsenen @jannicankirjakulma suosikki.
6. Satakieli (Kristin Hannah)
Itkin lopulle. Miten upea teos!
Tämä on Luku Kaksin -tiimin jäsenen @veeracarolia suosikki.
7. Asioista joista en tiennyt pitäväni (Annukka Salama)
Huuuhhhhhh! Miten söötti ja upea. Salaman tapa kuvata kehotuntemuksia on käsittämättömän hieno.
Kisaajan @smallbookreader suosikki.
8. En ole koskaan tuntenut miehiä (Jacqueline Harpman)
Mieleenjäävä, herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. Mitä ihmettä on meneillään ja kääk!
Tämä on nimettömäksi jääneen osallistujan suosikki.
9. Yksin Marsissa (Andy Weir)
En pitänyt Andy Weirin Operaatio Ave Mariasta. Siitä huolimatta päätin kuunnella Yksin Marsissa – ja tämähän oli paljon parempi. Mark Watney ei ole lainkaan niin sietämättömän mukanokkela näsäviisastelija kuin Ryland Grace. Misogyniaa, homofobiaa ja mukanokkeluuksia toki riittää tässäkin.
Tämä on Team Kärkikahinoiden jäsenen @renkomari suosikki.
10. Täällä Pohjantähden alla -trilogia (Väinö Linna)
Harmittavan lyhyitä kirjoja valikoitui aluksi – Surulla on sulkapeitekin vain hieman yli sata sivua – joten pitihän sitä nyt oikein kunnon iso jötkälekin lukea. Omasta hyllystä löytyi Täällä Pohjantähden alla -trilogia, enkä katunut valintaani lainkaan.
Tämä on Neposet-joukkueen jäsenen @seikkaileva_sitrus suosikkeja.
Instagramissa.









































