Uusi viikko, uudet kujeet LauraKataroomalle
4p tähän väliin! Vähän nihkeää ollu tän haasteen kanssa, kun oon vähä ylikuormittunut. Nooh, tänään alkaa kesäloma, ku saan vikan työpäivän tehtyä.
13. Bongaa viisi lintulajia yhden päivän aikana
1. Aamulla ku lähdin aikasten töihin, oli hauskaa katsella pihalla hypähtelevää västäräkkiä. Siinä västäräkkien hypähtelyssä ja keikunnassa on jotain perin juurin viehättävää.
2. Töitten jälkeen odotin bussia Merikoskenkadulla, että pääsen toiseen työpaikkaan. Siinä tiirailin taivaalle ja pohdin, että mikäs pääsky tuo on, ku se lentää ku haarapääsky, mutta ei oo samanlainen pyrstö. Googlaus kerto, että se oli räystäspääsky! Ohoi!
3. Taivaalla lentää lekutti myös lokki, jolla oli mustat siivenkärjet. Piti taas googlaa, että mikäs lokki se oli. No, sehän oli meijän yleisin lokki, eli kalalokki.
4. Bussissa ku istuin, ni piti ihan työkaverille, joka sattu samaan bussiin, viittoa, että kato, ku meni joutsenparvi taivaalla. Mihin lie olivat matkalla ne. Ihan olivat levinneisyyden perusteella laulujoutsenia ne. Pitihän se googlaa ja tarkistaa.
5? Viimeseksi, muttei vähäisimmäksi: korppi tai mustavaris! Ko kävelin töistä poies ni pihlajoitten alla hyppelehti mustia lintuja. Ne oli niin kokomustia, ettei ne kyllä mitään perusvariksia olleet, saatikka harakoita. Korppi tuli kyllä ekana mieleen, mutta mutta. Oliko se sittenkin mustavaris? En tiedä. Linnuissa ei ollut harmaata tai valkoista yhtään.
5. No, jos tuo edellinen jäi epävarmaksi niin varma tunnistus oli kuitenkin meijän taviksista taviksein räksä eli räkättirastas. Näitä ruskeita lintuja kyllä pörrää Oulusa joka puolella.
162. Syö kaksi mehujäätä samanaikaisesti
Voin sanoa, että suu ja aivot jääty ja sai lipoa tahtia. Bonus oli se, että Koppis on mun lempparein mehujää.
50. Leikkaa sivusiili (tai siili)
Hienot ennen ja jälkeen kuvat!
101. Ratko jossain lehdessä julkaistu sanaristikko, piilosana tai krypto
Uusimmassa Talentia-lehdessä oli tällainen kesäristikko! Pitihän se täyttää!
Täytetystä ristikosta ette saa kuvaa, ku aattelin lähettää sen tonne kisaan mukaan Talentialle arvontavoittoja tavoittelemaan.
Tämmöstä tähän väliin! Jospa seuraava kisaviikko on jo vähän parempi!
Kommentit
Lähetä kommentti