Maagi viikolla 26

124. Toteuta jokin unelmasi.

Minut tuntevat tietävät, että rakastan teoreettista pohdintaa.

Minut pitkään tunteneet tietävät, että olen tahtonut yliopistoon lapsesta asti.

Mutta elämä on heitellyt: ensiksi päädyin Kainuuseen ”väliaikaisesti”.

Sitten sairastuin, ja piti toipua.

Ja toipua.

Ja toipua vähän lisää.

Menetin (sairastumisen seurauksena) luottotietonikin, eikä muutto yliopistokaupunkiin enää ollutkaan mahdollinen, ainakaan ilman suuria ongelmia. Ja toipumisvaiheessa en olisi noita ongelmia jaksanut.

Viime syksynä tajusin, että tänä keväänä luottotiedoistani poistuu viimeinenkin häiriömerkintä.

Joulukuussa aloin lukea pääsykokeeseen. Kertasin lukion historian. Katsoin lukiossa historiaa opettavien YouTube-videoita. Kirjoitin pienoisesseitä eri aiheista – Ahvenanmaan demilitarisoinnin taustoista Intian muslimeihin.

Maaliskuussa tein haut. Jahkailin viimeiseen asti järjestyksiä. Istuin hakujen viimeisenä päivänä kello 14.59 puhelin kädessäni, Opintopolku auki, ja mietin, siirränkö sittenkin yhteiskuntatutkimuksen ensimmäiseksi. Lopulta en siirtänyt.

Kesäkuun kolmantena kävin pääsykokeessa. Lapsesta saakka Piispa Henrikin legenda on kiehtonut minua – koska se on niin ilmiselvästi muunneltua totuutta. Ja kokeessa sain eteeni esseetehtävän Piispa Henrikin legendasta.

Tein yhteisen osion 40 minuutissa – siihen oli varattu 120 minuuttia. Tein esseeosion 20 minuutissa – siihen oli varattu 40 minuuttia.

Ja poistuin salista leveästi hymyillen. 

Roikuin Jyväskylän yliopiston kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -koulutuksen varasijoilla, ihan kolmantena jopa. Ensikertalaisena olisin päässyt sinne suoraan todistusvalinnan kautta, ei edes varasijoilla olisi tarvinnut olla mutta ei-ensikertalaisena en. LEMMC-rivi ei riittänyt kuin varasijoihin.

Sitten eräänä päivänä ykköshakukohteelleni ilmaantui tämä näkymä.


Samaan aikaan JYU kumusta poistui varasijatieto.

 

Tätä kutsutaan palkkiteoriaksi: kun on pääsemässä ylempään, alemmasta poistuu varasijatilanne. Tämä tapahtuu jo ennen kuin ylemmän tulokset ovat varsinaisesti julki.

Noin tuntia myöhemmin päivitin Opintopolkua, ja silloin näin tämän. 

Siinä se on. Unelmani. Toteutuneena.

Ja nyt, kaverit. Nyt alkaa se todellinen työ. 

Viikon pistesaldo

Maagisessa kesäkisassa yksi piste.

Elämäntyytyväisyyspelissä noin miljardi lisäpistettä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmion neljä kulmaa?

Lassia, Leeviä ja tanssihittejä

Jyrgen maistelee uusia juttuja